|
05.09.2008 |
Canal+ Vampyyrit ihmisten maailmassa |
| | | |
True Bloodin viralliset kotisivut  Alexander Skarsgård nähdään viikinkivampyyri Ericinä | Vampyyrit ihmisten maailmassa CANAL+:n uusi sarja lokakuussa
Mullan alla -sarjan luoja Alan Ball on edelleen toinen jalka haudassa. Miehen uusi sarja, lokakuussa CANAL+:lla alkava True Blood, kertoo vampyyreista. Sarja perustuu Charlaine Harrisin kirjoihin, ja rooleissa nähdään muun muassa Anna Paquin, Stephen Moyer ja Alexander Skarsgård.
Syksyn puhutuimmassa tv-sarjassa vampyyreita on kuin onkin olemassa, ja jo kaksi vuotta ne ovat eläneet avoimesti ihmisten keskellä. CANAL+ esittää HBO:n tuottaman vampyyrisarja True Bloodin ensimmäisenä Suomessa. Sarjan takana on Alan Ball, jonka taannoisiin menestyksiin kuuluu mm. moderni tv-klassikko Mullan alla.
Kun Japanissa keksittiin tapa valmistaa keinotekoista verta, vampyyrit päättivät ilmoittaa olemassaolostaan ihmisille. True Blood sijoittuu aikaan kaksi vuotta tämän mullistavan tapahtuman jälkeen. Vampyyrit voivat nyt ostaa elintarvikkeensa lähimmästä kaupasta sen sijaan että kävisivät kunniallisten kansalaisten kimppuun, mutta ihmismaailmaan sopeutuminen on ongelmallista. Uutta vähemmistöä kohtaan on ennakkoluuloja; vampyyreita vihataan ja halveksitaan. Vampyyrikansa joutuu olemaan varuillaan myös siksi, että vampyyriverestä on tullut himoittu mustan pörssin kauppatavara sen aisteja terävöittävien ominaisuuksien takia.
Elokuvista Piano ja X-Men tuttu Anna Paquin on sarjassa tarjoilija Sookie Stackhouse, joka työskentelee louisianalaisen kyläpahasen kapakassa. Sookie ei ole vampyyri, mutta omat omituisuutensa on hänelläkin. Hän nimittäin osaa lukea ajatuksia, tai paremmin sanoen muiden sensuroimattomat ajatukset tulvivat väkisin hänen mieleensä. Kun Stephen Moyerin esittämä vampyyri Bill Compton ilmaantuu Sookien työpaikalle, hän on ensimmäinen laatuaan sillä seudulla. Sookie on tuntee heti vetoa Billiin, eikä kiinnostus vähene hänen huomatessaan, että Billin lähellä hänen kiusalliset telepaattiset kykynsä katoavat.
True Blood perustuu Charlaine Harrisin suosittuun "Southern Vampire Mysteries" -kirjasarjaan, joka on sekoitus huumoria, mystiikkaa ja jännitystä. Rooleissa nähdään aiemmin mainittujen tähtien lisäksi mm. Brook Kerr ja Sam Trammell sekä pohjoismaista näyttelijäntaitoa edustamassa ruotsalainen Alexander Skarsgård tuhatvuotiaana viikinkivampyyri Eric Northmanina. True Blood saa Suomen tv-ensi-iltansa 22.10. CANAL+ First:llä |
| |
|
|
22.08.2008 |
MTV3-kanavien jääkiekkotarjonnassa yli 50 ottelua |
|
Tiedote: Uusi Finnkampen aloittaa ennätyksellisen laajan jääkiekkokauden MTV3-kanavilla | | Kuten kesäkuussa kerrottiin, MTV Oy on solminut nelikautisen, laajan yhteistyösopimuksen Suomen Jääkiekkoliiton kanssa ja samanaikaisesti yhtiö välittää uuden eurooppalaisen seurajoukkueiden sarjan, Champions' Hockey Leaguen ottelut Suomeen kolmena tulevana kautena. Edustuskiekkoilumme näyteikkuna Jääkiekkokausi 2008-09 alkaa uudella maajoukkueviikonlopulla, Finnkampenilla 6.-7.syyskuuta, jolloin Suomen ja Ruotsin eri maajoukkueet kohtaavat toisensa ensin Södertäljessä ja seuraavana päivänä Helsingissä. MTV3-kanavat televisioivat viikonloppuna kolme ottelua: miesten A-maajoukkueen molemmat ottelut sekä sunnuntaisen naisten ottelun. Finnkampenin selostavat Teppo Laaksonen ja Jani Uotila. Jatkossa myös Mika Saukkonen on mukana selostustiimissä. Asiantuntija-kommentaattoreina toimivat Finnkampenissa sekä myös muissa maaotteluissa ja CHL-peleissä Peter Ahola, joka pelasi samassa joukkueessa Wayne Gretzkyn ja Mario Lemieuxin kanssa ja vuoden 1995 maailmamestari Esa Keskinen sekä kaudella 2006-2007 Porin Ässät sensaatiomaisesti SM-liigan finaaleihin valmentanut Mika Toivola. Lisäksi Miika Elomo, Sami Mettovaara ja Pasi Saarinen toimivat asiantuntija-kommentaattoreina MTV3-kanavien jääkiekkotiimissä. Finnkampenista alkaa laaja suomalaisen edustuskiekon televisiointi, jonka myötä MTV3-kanavilla nähdään yli 40 eri maajoukkueiden ottelua. Lähetyssuunnitelmassa ovat luonnollisesti kaikki Euro Hockey Tourin osat, kuten Karjala-turnaus ja muut A-maaottelut. Kauden viimeisin MTV3-kanavilla lähetettävä A-maaottelu pelataan Tsekkiä vastaan 19.huhtikuuta. Lopullinen ottelulähetysten määrä riippuu muiden maajoukkueiden menestyksestä eri turnauksissa. Tärkeimmät televisioitavat turnaukset ovat alle 20-vuotiaiden (U20) MM-turnaus Kanadan Ottawassa 26.joulukuuta - 5.tammikuuta, jolloin Suomen pikkuleijonat ovat kovassa lohkossa Ruotsin, Venäjän, Slovakian ja Latvian kanssa. Naisten MM-turnaus pelataan 4.-12.huhtikuuta Hämeenlinnassa ja suomalaisten pitäisi selviytyä vaivatta alkulohkostaan Sveitsiä ja Kazakstania vastaan. |
|
| | Arvoituksellinen Champions´Hockey League Kansainvälinen Jääkiekkoliitto, IIHF odottaa paljon uudesta Mestareiden Liigastaan eli Champions' Hockey Leaguesta, jonka formaatti on lainattu pitkälti jalkapallon vastaavasta, onhan molempien kilpailusarjojen suunnitelmien takana osittain samoja henkilöitä. CHL lanseerataan haastavaan aikaan, jolloin myös Venäjän uusi liiga nostaa päätään. Nykyhetkelle onkin kuvaavaa, että CHL-kauden aloittaa uusi Victoria Cup, jossa eurooppalainen jääkiekko ottaa tosissaan mittaa NHL:n tasosta. Bernissä ensimmäinen lokakuuta pelattavassa ottelussa hallitseva Euroopan seuramestari Metallurg Magnitogorsk saa vastaansa legendaarisen NHL-joukkueen New York Rangersin. Alkavassa CHL-sarjassa Suomen mandaatilla pelaavat Suomen mestari Oulun Kärpät ja SM-liigan kakkonen Espoon Blues. Vastaisuudessa CHL-edustus tulee maan mestarin lisäksi kansallisen liigan runkosarjan voittajalle. Victoria Cup, kaikki CHL:n suomalaisottelut, liigan semifinaalit ja loppuottelut nähdään MTV3:n jakeluteissä. Kaikki ottelut MTV3 MAX -kanavalla ja MTV3-netissä MTV Oy:n tarkoituksena on tarjota mahdollisimman kattava otteluohjelma ja siksi kaikki lähetysuunnitelmaan merkityt kamppailut välitetään joka tapauksessa aina MTV3 MAX-kanavalla ja MTV3:n netti-tv:ssä. Netti-tv:n ottelu uusitaan vielä MTV3 MAX -kanavalla. MTV3:n internetillä on muutenkin merkittävä rooli jääkiekon välittämisessä. MTV3:n nettisivuille on avattu uusi jääkiekkopalvelu osoitteeseen www.mtv3.fi/jaakiekko, jolla on sitten erikseen vielä SM-liigan, Leijonien, Champions' Hockey Leaguen ja NHL:n kattavat alasivustot. MTV3-kanavien tulossa olevat ottelut: La 06.09. MTV3 MAX Finnkampen A-mo SWE - FIN Su 07.09. MTV3 MAX Finnkampen naiset A-mo FIN - SWE Su 07.09. MTV3 Finnkampen A-mo FIN - SWE Ke 01.10 MTV3 Victoria Cup Metallurg - NY Rangers Ke 08.10. MTV3 MAX CHL Eisbären - Kärpät Ke 22.10. MTV3 MAX CHL Kärpät - Metallurg Ke 22.10. MTV3 CHL Karsija - Blues Ke 29.10. MTV3 MAX CHL Blues - HV 71 To 06.11 MTV3 MAX EHT Karjala-turnaus RUS - SWE To 06.11. MTV3 MAX EHT Karjala-turnaus CZE - FIN La 08.11. MTV3 MAX EHT Karjala-turnaus SWE - CZE La 08.11. MTV3 EHT Karjala-turnaus FIN - RUS Su 09.11. MTV3 MAX EHT Karjala-turnaus RUS - CZE Su 09.11. MTV3 MAX EHT Karjala-turnaus FIN - SWE Ke 12.11. MTV3 MAX CHL Kärpät - Eisbären Ke 19.11. MTV3 MAX CHL Blues - Karsija Ke 19.11. MTV3 CHL Metallurg - Kärpät Ke 03.12 . MTV3 MAX CHL HV 71 - Blues Ke 10.12. MTV3 MAX CHL Semifinaali To 18.12 MTV3 MAX EHT Venäjä 1st Channel Cup SWE - CZE To 18.12. MTV3 MAX EHT Venäjä 1st Channel Cup FIN - RUS La 20.12. MTV3 MAX EHT Venäjä 1st Channel Cup SWE - FIN La 20.12. MTV3 MAX EHT Venäjä 1st Channel Cup RUS - CZE Su 21.12. MTV3 MAX EHT Venäjä 1st Channel Cup CZE - FIN Su 21.12. MTV3 MAX EHT Venäjä 1st Channel Cup RUS - SWE Pe 26.12. MTV3 MAX U20 MM FIN - SWE Su 28.12. MTV3 MAX U20 MM RUS - FIN Ti 30.12. MTV3 MAX U20 MM SVK - FIN Ke 31.12. MTV3 MAX U20 MM FIN - LAT La 03.01. MTV3 MAX U20 MM semifinaali La 03.01. MTV3 MAX U20 MM semifinaali Ma 05.01. MTV3 MAX U20 MM pronssiottelu Ma 05.01. MTV3 MAX U20 MM finaali Ke 07.01. MTV3 MAX CHL Semifinaali Ke 21.01. MTV3 MAX CHL Finaali 1 Ke 28.01. MTV3 MAX CHL Finaali 2 To 05.02. MTV3 MAX EHT Ruotsi LG Hockey Games CZE - FIN To 05.02. MTV3 MAX EHT Ruotsi LG Hockey Games RUS - SWE |
|
|
|
22.08.2008 |
MTV3 MAX: Seitsemän kovatasoista ottelua Tampereen nyrkkeilyillassa |
|
Amin Asikainen ottelee Boxing Nightissa LIVE lauantaina 30.8. alkaen klo 19.00 | | Tampereen "Kohti Mestaruutta"-illassa lauantaina 30. elokuuta isketään jälleen kovatasoisia otteluita. MTV3 MAX -kanavan Boxing Night näyttää ammattilaisnyrkkeilyn huippu-ottelut suorana lähetyksenä. Illan pääottelussa kohtaavat Suomen Amin Asikainen ja Brasilian Roberto de Oliveira de Jesus. Amin "Idi" Asikainen hakee kahdeksan eräisessä ottelussaan tuntumaa myöhemmin tänä vuonna oteltavaan EM-otteluun. Asikaisen vastustajana on brasilialainen Roberto de Oliveira de Jesus, joka on voittanut 13 ottelua 15:sta ammattilaisottelustaan. Vasenkätistä Robertoa pidetään kovapäisenä etelä-amerikkalaisena, joka ei anna otteluissaan helpolla periksi. Sitä ei tee Amin Asikainenkaan, jonka 24:stä ammattilaisvoitoista on 16 tullut tyrmäyksellä. - Tämä ottelu on tärkeä testi Aminille ennen EM-ottelua ja hyvä harjoitus vasenkätistä nyrkkeilijää vastaan, kertoo MTV3-kanavien nyrkkeilyn asiantuntija-kommentaattori Risto Meronen. Kovia otteluita illassa riittää, sillä Venäjän Dennis "Tsingis Khan" Shafikov saa vastaansa Slovakian kovaiskuisen Andrzej Sarkin. Kuusinkertainen amatööritason Suomen mestari Jussi Koivula saa vastustajakseen toisen slovakialaisottelijan Tibor Rafaelin . Raskaan sarjan tulevat SM-ottelijat Sami Elovaara saa vastaansa Liettuan Remigijus Ziausyksen ja Juho Haapoja kohtaa Latvian Jevgenijs Stamburskisin. Illan kolmannessa raskaan sarjan ottelussa pääsevät iskemään kotikehän Jarno Rosberg sekä Tshekin David Vicena. Jarnolla on takanaan kaksi voittoa ammattilaisurallaan. Nuori suurlupaus Edis Tatli, 20-vuotta, pääsee kovan haasteen eteen, kun hän kohtaa Brasilian Idiozan Matosen ylemmän kevyt sarjan ottelussa. MTV3-netti-tv näyttää nyrkkeilyillan ottelut suorana lähetyksenä klo 19.00-22.30. Netti-tv:n suoran lähetyksen hinta on yhdeksän euroa. Boxing Night MTV3 MAX:lla suorana lähetyksenä lauantaina 30.8. klo 19.00-22.30. Boxing Night uusinta MTV3 MAX:lla sunnuntaina 31.8. klo 13.30-17.00. Illan ottelut: Amin Asikainen, Suomi vs. Roberto de Oliveira de Jesus, Brasilia, 8 erää Dennis Shafikov, Venäjä vs. Andrzej Sark, Slovakia, 8 erää Edis Tatli, Suomi vs. Idiozan Matos, Brasilia, 6 erää Sami Elovaara, Suomi vs. Remigijus Ziausys, Liettua, 6 erää Juho Haapoja, Suomi vs. Jevgenijs Stamburskis, Latvia 6 erää Jarno Rosberg, Suomi vs. David Vicena, Tshekki, 4 erää Jussi Koivula, Suomi vs. Tibor Rafael, Slovakia, 4 erää |
| |
|
|
22.08.2008 |
CANAL+ lisää SM-liigan tv-lähetyksiä |
|
- SM-liiga live-lauantai kerran kuussa CANAL+ panostaa tuoreen tv-sopimuksen myötä SM-liigaan entistä vahvemmin. Runkosarjan tiistai- ja torstaiotteluiden lisäksi CANAL+ televisioi joka kuukausi yhden lauantaiottelun. Tv-ottelu valitaan pääsääntöisesti kuukauden ensimmäisen lauantain peleistä, ja se alkaa normaalista poiketen klo 19.30. Alkavan SM-liigakauden aikana tv-otteluita kertyy yhteensä yli 50. Uuden viisivuotisen tv-sopimuksen käynnistyessä CANAL+ jatkaa laadukasta jääkiekon SM-liigan televisiointia ja näyttää yksinoikeudella otteluita tiistaisin ja torstaisin aina semifinaalien ratkaisun hetkiin saakka. Pudotuspeleissä CANAL+ on mukana jo 1. kierroksen avausottelusta (sijat 7-10) lähtien ja televisioi neljännesfinaalit yksinoikeudella. Uuden kauden alkaessa CANAL+ lanseeraa myös kokonaan uuden ohjelmakonseptin, joka kuun ensimmäisenä lauantaina lähetettävän SM-liiga live-lauantain. CANAL+ Suomen toimitusjohtaja Caspar Berntzenin mukaan ottelumäärän lisäämiselle oli tilausta ja uuden sopimuskauden alku oli tälle uudistukselle luonnollinen ajankohta, ”Haluamme edelleen kehittää SM-liigaa tv-tuotteena ja seuraavan viisivuotiskauden aikana tullaan varmasti näkemään muitakin uudistuksia”, Berntzen toteaa. SM-liiga live-lauantain studiolähetys käynnistyy heti Valioliiga-lauantain päätyttyä klo 19.15. Lauantain kierrokselta valitun ottelun lisäksi lähetyksessä käydään läpi SM-liigakuukauden huippuhetkiä sekä ajankohtaisia ilmiöitä ja puheenaiheita. SM-liiga live-lauantain studio-osuudet tehdään tiistai- ja torstaistudioista poiketen syyskaudella Helsingin tuotantoyksikössä, Pasilassa. SM-liiga live-lauantain vakiovieraan roolista vastaa maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen, joka osallistuu lauantailähetyksiin maajoukkueaikataulun puitteissa. Jalonen tarjoaa live-lauantai -lähetyksessä näkemyksiä paitsi SM-liigasta, mutta myös NHL:n ja Elitserienin suomalaispelaajien otteista. CANAL+:n tiistaiset ja torstaiset suorat ottelulähetykset asiantuntevine studioineen jatkuvat tuttuun tapaan. Suorat tv-lähetykset käynnistyvät CANAL+ Sport 1 -kanavalla aina klo 18.15 ja päättyvät noin klo 21.00. Lähetys jatkuu kuitenkin aina, kunnes pelin kohokohdat on analysoitu ja pelaajien ja valmentajien kommentit kuultu. Hannu Jortikka liittyy CANAL+:n studiotiimiin CANAL+:n SM-liigalähetysten sujuvasanaisina studioisäntinä jatkavat Mikko Grönman ja Ville Klinga. Studioasiantuntijana debytoi TPS:n kuuteen mestaruuteen luotsannut Hannu Jortikka, joka vaihtelee roolissaan toisen turkulaisen jääkiekkovaikuttajan Jukka Koivun kanssa. Studiomiehityksen täydentää vaihtuva vieras, joka valitaan pelaavien joukkueiden ja käsiteltävien teemojen mukaan. SM-liigaotteluiden pääselostajana toimii J-P Jalo, ja asiantuntijakommentaattoreina vuorottelevat tutut nimet SM-liigasta ja maajoukkueesta: Timo ”Tinke” Peltomaa, Mika ”Kölli” Kortelainen ja Tero Lehterä. CANAL+:n SM-liigalähetyksissä nähdään tästä kaudesta lähtien myös Pietarinkadun Oilersista tuttu Simo Ruuskanen, joka liikkuu hallissa ottelun aikana kameran kanssa ja tekee taustoittavia tarinoita ihmisistä ja ilmiöistä. SM-liiga live-lauantait tulevalla kaudella CANAL+ Sport 1 klo 19.15
13. syyskuuta Pelicans - HPK 4. lokakuuta 1. marraskuuta 13. joulukuuta 3. tammikuuta 14. helmikuuta CANAL+:n syksyn tv-otteluita CANAL+ Sport 1 Ti ja To klo 18.15 To 11.9. HIFK – Jokerit La 13.9. Pelicans – HPK Ti 16.9. Blues – Kärpät To 18.9. Ilves – KalPa Ti 23.9. Tappara – HPK To 25.9. Lukko – TPS Ti 30.9. Ässät – JYP To 2.10. HIFK – Kärpät |
|
|
19.08.2008 |
MTV3 MAX: Brittijulkkikset ankarassa kokkikoulussa |
|
Marco Pierre Whiten tähdittämä Kauhukeittiö UK MTV3 MAXilla 1.9. alkaen | | MTV3 MAX -kanavan maanantain myöhäisilloissa aloittaa 1.9. alkaen Kauhukeittiö UK. Tämän menestysformaatin brittiversiossa päätähtenä häärää rääväsuu Ramsayn sijasta Britannian ensimmäinen kolmen Michelin-tähden kokki Marco Pierre White. 13-osaisen reality-sarjan keittiössä ahertaa 10 julkkisapukokkia tavoitellen mainetta ja kunniaa perfektionistikokin alaisuudessa. Kunnianhimoisen ja tunnetusti räjähtävän luonteen omaava Marco Pierre Whiten tavoite on koulia kymmenestä brittijulkkiksesta ammattitaitoisia kokkeja. Modernin ruuanlaiton kummisedäksikin kutsuttu White ansioitui kolmella Michelin-tähdellä vasta 33-vuotiaana ravintoloitsijana. Hänen hurja luonteensa kuitenkin on tuonut myös Lontoon töykein kokki -tittelin. Kauhukeittiön kilpailijat jaetaan tuttuun tapaan kahteen joukkueeseen, punaisiin ja sinisiin, ja heille annetaan tehtäväksi valmistaa suussa sulavia herkkuja julkkiksia kuhisevan Hell's Kitchen -ravintolan pöytiin. Kuinka käy, täyttyvätkö ravintolan asiakkaiden vatsat herkuilla vai jääkö koko porukka nälkäiseksi? Jännitystä lisää myös se, että kestääkö Hra Whiten hermot hemmoteltujen julkkisten joukossa. Kauhukeittiössä kilpailevat: Emmerdalesta tuttu Adele Silver Malli Abigail Silver Ex-päätoimittaja Rosie Boycott Tv-host Anneka Rice Näyttelijä Kelly LeBrock Laulaja Lee Ryan Nyrkkeilijä Barry McGuigan Koomikko Jim Davidson Laulaja Paul Young Tv-host Brian Dowling Kauhukeittiö UK maanantaisin 1.9. alkaen klo 22.00 MTV3 MAXilla. |
| |
|
|